Rakentaminen
Rakentamispaikat
Scancaven voi sijoittaa kokonaan maan alle siten että kulkupääty tai molemmat päädyt ovat esillä. Useimmiten Scancave toteutetaan rinteeseen. Tällöin kulkupäätyyn asennetaan myös tukimuurit luonnonkivistä tai betonimuuri tehdastoimituksena. Mikäli haluat ”maisematilan” – esimerkiksi toimiston tai SPA:n, niin ratkaisuna voi olla lasipääty molempiin päihin tai läpikulkumahdollisuus.
Perustukset ja rakentaminen
Scancaven perustukset ovat yksinkertaiset ja hyvin edulliset. Betonivaluja tai muurauksia ei tarvita. Usein riittää noin 300 mm sepelipeti, jonka päällä on 50-100 mm lämpö- ja routaeristys esim. Finnfoamilla.
Ympärille tehdään salaojitus sekä perusmaan ja sepelin väliin laitetaan valinnaisesti suodatinkangas. Tarvittavat putket ja sähkökaapelit asennetaan ennen elementtien asentamista, jolloin sisätilojen tekniikka saadaan mahdollisimman näkymättömäksi. Näistä töistä huolehtii ammattitaitoinen pohjarakentaja.
Toimitusvaihtoehdot
Ostaessasi toimituspaketteja saat lisähankintoihin selvää etua Cave-Shopista -luolarakentajan omasta tukusta.
Tukusta saat helposti komponentteja ja sisustusosia oikeaan aikaan, suoraan rakennuspaikalle toimitettuna eikä sinun tarvitse etsiä toimittajaa tai epäillä toimitettavien osien teknistä sopivuutta.
Kaikki materiaalit ovat tarkkaan valittuja ja harkittuja tinkimättömän lopputuloksen saavuttamiseksi.
Rakentamisen säännöt ja luvat
Mitä on otettava huomioon ennen hankintoja? Katso lisää keveistä rakennuslupakäytännöistä useimmissa kunnissa.
Toimitus tehtaalta
Scancave toimitetaan suoraan tehtaalta asennuspaikalle. Kaikki rakennuksen runko-osat käsittävä konstruktiomme tarjoaa merkittävänä etuna sen, että kuljettavan kuorma-auton ei tarvitse päästä lähelle asennuspaikkaa, vaan elementit voi kuljettaa asennuspaikalle esimerkiksi pohjatyöt tehneellä kaivinkoneella. Tämä tarkoittaa olennaisesti vapaampaa asennuspaikan valintamahdollisuutta. Tontilta ei tarvitse kaataa puita, tehdä tietä ja kallista nosturiautoa ei tarvita.
Asennusryhmä suorittaa aina vaativat asennustyöt valmiiksi.